Testissä: Planet Pet Training Snack -makupalat

Testiryhmä pääsi herkuttelemaan uusilla koulutusmakupaloilla. Meillä joskus on havaittavissa hitusen nirsoilua namien suhteen, joten päätettiin testata miten nämä maistuvat!

Testiryhmästä Yose innostui näistä jo niin paljon että meinasi lähteä koko pussi mamman kädestä! Ja sitten väitetään ettei koira muka haista muovin läpi, kyllä muuten haistaa.PLP namit

Näissä on kaksi sorttia. Pienille koirille tarkoitetut pienet sydän muotoiset namit, joissa makuna on kana. Isommille on sitten hieman tavallisia ”perusluunmallisia” isompi herkkupala, jossa on makuna kanaa, lammasta ja pihviä.

Näille keskikoisille koirillekin voisi hyvin käyttää tuota pientä sydäntä jos koulutuksessa annetaan enemmänkin herkkuja. Toisaalta taas isommatkin menevät puoliksi helposti ihan sormin taittamalla. Veitsellä leikaten toki saa vielä pienemmiksi paloiksi.

Testiryhmän kaikki jäsenet tykkäsivät näistä nameista ja näiden eteenhän viitsittiin tehdä kaikki osatut temput! Eikä meinattu millään malttaa odottaa kun kuvan ottoon avasin pussit. Tuoksu on voimakkaampi kuin monissa muissa makupaloissa, joten se jo toimii houkutteena monille koirille. Pikkuiset sydämet toimivat muuten tosi hyvin erilaisissa namipalloissa ja aktivointileluissa. Isommat toivat palloonkin taas vähän haastetta, kun eivät tulleet liian helposti ulos.

Mitähän uusia juttuja keksittäisiin opetella?

Planet Pet makupalat

Vastaa

94 − 87 =